maanantai 10. marraskuuta 2014

The Sunbed Gestapo

Are you f*****g serious??! kuului kysymys, kun aurinkotuoli-Gestapo piiskaa näytti. Olen aina pitänyt kummallisena sitä, että  rantalomilla ne aurinkotuolit on bookattu jo ennenkuin olet edes harkinnut aamukahvia. Varsinkin eläkeläiset tuntuvat olemaan kovia bookkaamaan koko kuorolle paikat ennen auringonnousua ja luulin, etten koskaan alentuisi vastaavaan. Luulin väärin ja olen käynyt pohjalla. Myönnän kaiken. 

Morning glory by the pool
Oltiin systerin kanssa elokuussa Ibizalla. Bookattiin oikein all inclusive, jottei tarvitse poistua siitä altaan reunalta kovin kauas, jos tekee mieli drinksua tai lattea. Mehän ollaan tunnetusti sen verran kovia ottamaan aurinkoa, että se varjoisin paikka nyt ei ihan käy meille. Olihan se aikamoinen pommi, kun huomattiin, että jokaikinen aurinkotuoli oli varattu. Oltaisiin toki voitu mennä rannalle pyyhkeen kanssa, mutta ensimmäisinä aurinkopäivinä tämä ei missään nimessä käy, sillä paikalta poistutaan ainostaan pilven kohdalla ja janoonhan siinä olisi kuollut. Ja kun oli se all inclusivekin jo maksettu, niin ei sitä nyt huvita maksaa vielä toista kierrosta rantakuppiloihin. Kahdessa viikossa saattaisi kertyä aikamoinen lasku jo maksetuille vesipulloille. 

Hetken aikaa katsottiin harmistuneena sitä meininkiä, kunnes eräs vanhempi lady sanoi, että ”Te ootte myöhässä!” Aa okei, no mihinkäs aikaan tänne pitää tulla? ”Seitsemältä alkaa olla parhaat paikat varattu.”
Että mitä? Naapurin ukkokin siinä hymyili ivallisesti. Eikö tämä porukka olekaan lomalla täällä, ajattelin.

No, mehän päätettiin, että tuolit on saatava ja seuraavana aamuna oltiinkin jo kuudelta valmiudessa. Myöhässä jälleen. Parvekkeelta katsoimme, kun allasalue kuhisi paikkoja varaavia ihmisiä. Etenkin naapurihuoneen brittipappa tuntui ottavan homman tosissaan. Monet bookkasivat kerralla koko rivin. Nyt juostaan! Äkkiä altaalle ja penkit varaukseen, huh kerettiin just ja just.
Levitettiin pyyhkeet somasti siihen aurinkotuoleille ja mietittiin, että nyt voisi hakea vaikka kahvia. Katsottiin sitä porukkaa ja ihmeteltiin, että miten ne jaksaa vielä jäädä tänne istumaan ja juttelemaan mukavia. Haloo, kello on kuusi aamulla ja te olette lomalla! Me ainakin lähdetään NYT! 

Tyytyväisinä aamun saaliista lähdimmekin marssimaan kohti allasalueen portaita, kunnes allasvahti alkoi huutelemaan peräämme. Vilkutettiin nätisti ja oltiin jatkamassa matkaan, kunnes huomasimme hänen lähtevän peräämme. ”Ei täältä saa lähteä!” Mitä h*lvettiä se hourii, mietimme siskoni kanssa. Mies ohjasi meidän takaisin paikoillemme ja näytti kellostaan, että vasta seitsemältä saa nostaa kytkintä. Siis tuntiko täällä pitää venata? Kaveri ristittiin välittömästi "Gestapoksi."

Hetki siinä katsottiin toisiamme epäuskoisina ja päätettiin jäädä odottamaan, että saa lähteä. Gestapo tuijotti meitä edelleen tyytymättömänä ja osoitti pyyhkeitämme, jotka oli levitetty tuoleille. What now?
Gestapo nappasi toisen pyyhkeen käteensä ja viikkasi sen tiukkaan pinkkaan ja asetti tuolin reunalle. Ai, että ne pitää siis viikata. Enpä olisi heti arvannut. Eihän siinä, viikattiin sitten se toinenkin pyyhe ja jäätiin odottamaan haavi auki, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Early worms...
Kymmentä vaille seitsemän Gestapo vihelsi pilliin. Selkeästi merkki, että pinkan saa nyt avata, sillä ihmiset levittivät pyyhkeensä tuoleille, mutta ei vieläkään merkkejä lähtemisestä. Kello seitsemän tuli toinen vihellys. Lähtölupa annettu ja ihmiset alkoivat taakse poistua. Jo on outoa touhua, ei voi muuta sanoa.

Päivä saatiin kuitenkin vietettyä poolilla ja olihan se luksusta. Palvelu pelasi ja aktiviteetteja riitti. Pohjaväri saavutettu ja mieli korkealla. Sitten se karmiva tunne alkoi hiipiä… miten **tun aikaisin meidän pitää huomenna herätä?

Kello soi 4:45 ja parvekkeelta näki jo muutaman sissin painelevan altaalle. Seinän takaa alkoi kuului kolinaa ja arvasin, että nyt se pappa on jo lähdössä. KIIRE! Nyt mä kyllä päihitän sen! Ja jos en päihitä niin huomenaamuna naulaan sen oven kiinni. Kiirettä piti, mutta pappa jäi toiseksi. Yhtään ei silti tuntunut voittajalta. Saatiin haluamamme paikat, mutta kyllä siinä tuntui ihan helvetin typerältä istua, kun katsoi kelloa ja totesi, että saa istua siinä seuraavat kaksi tuntia. Yliväsyneinä nauroimme hysteerisesti koko tilanteelle. Tähänkö sitä ollaan tultu? Nyt ollaan pohjalla.

Loman edettyä me tehtiin tästä touhusta taidetta. Koska siellä ei voinut ryypätä syystä, että muuten oltaisiin nukuttu pommiin altaan aamusekoilusta, päätimme ottaa tavaksi aamulenkit. Toinen paineli altaalle ja toinen sai nukkua vähän pidempään. Vahdinvaihto suoritettiin siinä jossain välissä ja aamuvahti pääsi vetämään lenkkikamat niskaan. Pillin soitua kello seitsemän paineltiin aamulenkille ja sieltä aamupalalle. Jes! Tämähän alkaa sujua.

Väsyneimpinä aamuina tuli myös nukuttua aurinkotuolissa pyyhkeen alla. Onneksi Gestapo sääli meitä edes sen verran, että jätti rauhaan. Ymmärsi varmaan oman terveytensä päälle. Aamut alkoivat olla ihan hauskoja ja oltiin saatu kavereita muista oven väliin jääneistä. Oltiin kuin yhtä perhettä ja eräs brittimies varasi meille meidän vakipaikatkin, kun nukuttiin kerran hitusen pommiin. Ryhmähenki oli korkealla ja aamurituaali alkoi olla veressä. Me oltiin jo ihan pro, kunnes…


Eräänä aamuna tuli täysshokki! Gestapo vihelsi pilliin jo siinä puoli kuuden maissa. Mitä tämä nyt on?
"You can go." TÄH? Saa lähteä??? Aivan kuin olisi saanut Monopolissa vapaudut vankilasta -kortin. Joku oli käynyt valittamassa siitä, että altaalle pitää jäädä odottamaan. C’mon hei, onhan tämä pyyhkeiden raijaaminen pikkutunneilla nyt jo muutenkin ihan typerää touhua, niin vieläkö joku kehtaa valittaa siitä, että pitää odottaa lähtölaukausta. Kun nyt kerran ollaan pohjalla niin olisi siellä voinut olla sitten jo ihan kunnolla. 

Aamuhreätyksiä lukuunottamatta, olimme tyytyväisiä hotelliin. Mukava henkilökunta, hauskoja aktiviteetteja ja aivan älyttömän hyvää ruokaa. Suklaaputouksesta puhumattakaan.  Nyt alkoi loma! Vihdoin ja viimeinen saadaan myös nukkua, eikä ole kiire minnekkään. Kuulostaa hyvältä, eikö?

No eihän sekään mennyt ihan niinkuin olisi kuvitellut. Me oltiin jo niin koukussa tähän vinksahtaneeseen aamutoimintaan, että vieroitus oli rankkaa. Rytmi meni ihan sekaisin ja aamulenkit alkoi jäädä väliin. Aamunaurut jäi nauramatta, koska kaikki sai mennä takaisin nukkumaan. Menetettiin päivästä paljon. Me oltiin ihan hukassa. Loppulomalla saatiin kyllä aina hyvät paikat ja päästiin vielä lepäämäänkin. Silti tuntui kuin jotain olisi puuttunut. Se aluksi niin paskamainen aamutouhu jätti meille molemmille aukon sydämeen. 
Aina, kun muistelemme Ibizaa, tulee ensimmäiseksi mieleen tuo kivikasvoinen jääkäri, kaikkien allasalueiden valtias ja viikkauksen viikatemies, Gestapo. Muistelemme sinua lämmöllä, kaikesta huolimatta.
View from the mountain on our morning jog
                                                                                                        *****

Are you f*****g serious slipped from my mouth when we first met "The Sunbed Gestapo."
I have never understood why people wake up so freaking early just to book a sunbed on their vacation.
Especially retirees seem to be very industrious to take sunbeds for the whole choir.
Don’t you people ever sleep?

I was In Ibiza with my sister last August. Having a ”relaxing” holiday. We had booked all inclusive so there was no good reason to leave the pool area. Sunbathing was the thing. The only important thing for us. When we went to the pool, we were so disappointed because all the sunbeds were taken. There was none left on the sunny side. Damn!
”You are late!” said some lady by the pool. ”Best places will be taken around 7AM. Our neighbour, British gaffer, who was standing by the pool, sneered to us when we left. I thought people were having a holiday.

Silent pool, only in the evenings


Well, we decided that we are going to get sunbeds no matter what. If it means we have to wake up early…we will definitely wake up early. We woke up 6AM and guess what!!? We were LATE. AGAIN!
People had already booked all the best places and especially our dear neigbour seem to take it very seriously. That granpa was probably related to Chuck Norris. He was baaad. 

We had to run but we did manage to get sunbeds, yes! We set our towels nicely on the beds and planned to go upstairs to have some coffee. We wondered how the hell these people have all that energy to sit by the pool and chat with other crazy people. Hello, haven’t anyone noticed that it is 6am and you're on your holiday!!! What’s the matter with you people? We are leaving now!

But not so fast. ”You can’t leave” said the pool guard. What the f***is he raving about?He leaded us back to our sunbeds and showed us his watch. It is not allowed to leave until 7am. We had to wait there for an hour. Ok, we’ll stay, take it easy. But he wasn’t happy. He looked at our towels and took one from the sunbed. He folded it to a tight little package and put it on the side of the sunbed. So it had to be fold. Wouldn’t have guessed. My bad. We named him "The Gestapo."

6:50 Gestapo blowed to his wistle. It was obviously time to open the towels but there was no signs of leaving. People opened their towels and sat back on their beds. Seriously, what a hell is going on in here. Are we in the army now?
Exactly 7am Gestapo whistled again. Now we can go. 
So we had a perfect day by the pool. Beautiful weather, good service, nice activities, but suddenly it hit me. That creepy feeling when something is wrong. How early do we have to wake up tomorrow?

Guess who's in this picture? ;)

We woke up 4:45 and we saw that people were heading to pool area. I could also hear that our neighbour was awake. Damn it! Im going to win this race. And if I loose, I will definitely nail his door so it will never open again. I ran to the pool and yes, I won, yei! I got our favorite sunbeds but did I felt myself to be a winner? Hell no! I felt myself stupid. We had to to sit there for two hours. How low can you go?

After few days we started to rule this action. We could not party (as we are used to) so we started to go jogging on the morning. One went to the pool and other had a change to sleep little more. We changed our jogging outfit on when we switched the guard. When we heard Gestapos whistle, we went to jogging. Everything was going smoothly. On the most tired mornings we slept on the sunbeds under our towels. I think Gestapo felt sorry for us because he didn’t woke us up. Good for him…

Mornings became fun. We were laughing so much with other stupid people, and we were like a little ”pool-family.” One British man even booked our sunbeds for us when we were little late. Team spirit was on the highest level until…

We were shocked! We heard the whistle around 5:30. What is this, we wondered. ”You can go.” Gestapo said. 
Whaaat??? It was like getting a free get out of jail -card in Monopoly. We were so happy. Our holiday is going to start soon.

But it really didn’t work like that. We were so hooked to this craziness that weaning was hard. We started to skip our routines. No jogging on the morning. No laughing by the pool before sunrise. Something was missing. Can you believe that we were so used to this madness that we started to miss it.
At first it felt so stupid, but when it was taken away, it left an empty place to our hearts. We really liked this hotel, its stuff and especially the food. Whenever you visit Cala Llonga, book room from Sirenis Cala Llonga Resort. There's a huge chocolate fountain too. You gonna love it! And that's not the only thing we are going to miss...


Whenever we look back at Ibiza, we will always remember him. Stonefaced Jäger, the king of the pool area, The Grim Reaper of the towels, The Sunbed Gestapo. 

maanantai 27. lokakuuta 2014

Hitokseen sypäkkä karppimättö

Koska reissuduunissa tulee välillä syötyä miten sattuu, pyrin välttämään turhia hiilareita täällä kotioloissa. Välillä on vaan pakko saada lautaselle jotain ja nopeasti, joten kokeilin tämmöistä tällä kertaa.
Tämä ei nyt varmasti ole se ituhipin tai fitness-mimmin valinta, mutta ei ole j*malauta ainakaan liikaa hiilareita. Rasvaton se ei ole, mutta sitä ei nyt kysyttykään. Tämmöisen tempaisee nopeasti lautaselle ja saa sen myös kakoamatta nieltyä.


Tämän kuvan laitoin ihan vaan siksi, ettei tuo karmea liha-kuva paukahda otsikkoon.
Ohje alkaa seuraavasta räpsystä, hep!


Saarioisten kastikeliha alias sianliha sellaisenaan pannulle tärisemään. Kyytiin vähän suolaa, mustapippuria ja sipulisilppua. Näyttää karseelta, mutta siitä tulee oikeesti ihan hyvää.


Sipuli, makea paprika, tomaatti ja kesäkurpitsa päreiksi ja pannulle. Paistaa ja maustaa voi missä/miten lystää.


Hauduta kermaa miedolla lämmöllä ja nakkaa mukaan kulma lihaliemikuutiosta.
Kun liha on kypsää, viskaa koko sotku kerman sekaan.


Rehut onkin jo valmiit, joten etsi nätti lautanen ja asettele tekeleesi sille. 
Tämä on tärkein vaihe! Mitä nätimpi lautanen, sitä paremmalta se maistuu!
Koristele rakuunalla ja ei muutaku hasta la pasta!

                                                                          *****
Super fast, low-carb junk food

When travelling, I sin to eat too much sugar. I really, really try to avoid carbs while Im at home. Yes, this is not the most healthy dish but it doesn’t include too many carbs. Not my favourite but it sure is as fast as death!
  1. Brown some pork. Add salt, pepper & diced onion
  2. Slice sweet pepper. onion, tomato and zucchini. Fry them in the hot pan. Fry and season with whatever you like.
  3. Poach some cream and add small piece of beef bouillon. 
  4. When the meet is ready, put it in to the cream
  5. Veggies should be ready now so try to find as pretty plate as possible. I recommend Pentik or Villeroy & Boch. This is the most important thing with this s*hit. The more beautiful the plate, the better the flavor.
  6. Set the ingredients nicely and decorate with some tarragon.

Hasta la pasta, enjoy!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

For Gucci ladies only

Vihdoin ja viimein Gucci lanseerasi ylellisen meikkilinjansa. Tuotteita ja sävyjä on ihastuttavan paljon ja myös pohjustus on huomioitu vakuuttavasti. Tulen kertomaan teille nyt muutamista suosikeistani, jotta pääsette vähän Guccin makuun, aye! Mutta kurkataan ensin hieman kulissien taakse…

Charlotte Casiraghi & Frida Giannini
Guccin pääsuunnittelija Frida Giannini järjesti yksityiset kokkarit The Carlyle hotellissa, New Yorkissa, kesäkuussa 2014. Paikalle kutsuttiin vain harvat ja valitut. Tapahtuma oli samalla myös huomionosoitus Guccin lähettiläälle ja mainoskasvolle, Charlotte Casiraghille.
Ilta huipentui mainoskampanjan julkistamiseen, jonka pääosassa upea  Casiraghi esiintyy.

Casiraghi on Monacon prinssi Rainier III:n ja amerikkalaisen näyttelijän Grace Kellyn lapsenlapsi. Casiraghi on menestynyt niin koulussa kuin työelämässäkin. Hän on arvostettu hevosurheilija sekä journalisti. Ja toki myös Guccin lähettiläs. Guccin pääsuunnittelija Frida Gianni valmistaa myös Charlotten kilpailuasut, jotka ovat aina yksinoikeudella vain hänelle tehtyjä. Niitä ei koskaan valmisteta myyntiin. Casiraghi tekee myös paljon hyväntekeväisyystyötä ja on yksi Princess Grace -säätiön aktiivisimmista jäsenistä.



Intohimo hevosurheiluun lähensi Frida Cianninia ja Charlotte Casiraghia ja vuonna 2010 Giannini suunnitteli hänelle eksklusiivisen malliston Global Champions Tour -tapahtumaan. Siitä lähtien Casiraghi on ollut Guccin  valokeilassa ja häntä ovat kuvanneet monet kuuluisat muotikuvaajat kuten Peter Lindbergh, Inez & Vinoodh, Mert & Marcus ja Bruce Weber.

Kunnioitus näiden kahden naiset välillä on käsin kosketeltavissa ja he ovat ylpeitä saadessaan työskennellä toistensa kanssa. Täydellinen yhteistyökuvio Guccin uutta meikkilinjaa ajatellen.

Photo by Peter Lindbergh
Itse olen päässyt kokeilemaan vasta muutamaa tuotetta ja tuskin maltan odottaa, että saan käsiini lisää. Rooma kutsuu jälleen, kun vaan löytyisi vielä kalenterista tilaa.
Ja onhan nämä nyt niin herkullisen näköisiä, että pakkohan ne on saada myös omaan meikkilaukkuun. Voisin vaikka syödä nämä, nom!

Luomivärit ovat saaneet idean Guccin saavutuksista muotimaailmassa ja sävyjen voikin huomata nousevan suoraan Guccin näyttämöltä. Koostumuksessa pigmentti on yhdistetty pehmeyteen ylellisen tunteen saamiseksi. Ehdoton valinta, jos pitää iltameikkiä tehdä. Saisi olla lisää iltapukujuhlia näitä varten.

Mono: 1 shade/compact, 19 different shades. $37 
Duo: 2 shades/compact, 7 different shades. $49 
Quad: 4 shades/compact, 10 different shades. $65




Mascarasta löytyy 4 upeaa sävyä, iconic black, cocoa, midnight blue ja oma suosikkini iconic ottanio. Minulle tämä mascara on nappi valinta, sillä minulla on luonnostaan melko pitkät ripset, joten volyymi on sitä, mitä ripsiväriltäni haluan. Mascaran kevyt koostumus ja ylellinen harja mahdollistavat korostetun ja voimakkaan katseen. Harja on simppeli ja toimiva, ilman mitään sen kummallisempia krumeluureja. Tuuhentava ja erotteleva. 
Hinta $33


Yksi parhaimmista uutuuksista on Guccin rajauskynä, joista löytyy todella upeat sävyt. Kynän koostumus on  pehmeä ja se levittyy helposti. Ei ehkä kuitenkaan se helppokäyttöisin, jos on sitä ihan ensimmäistä meikkiään tekemässä.

Väri pysyy pehmeänä noin puoli minuuttia, jonka aikana väriä voi häivyttää kevyesti luomella. Tämän jälkeen väri asettuu paikoilleen jättäen vedenkestävän, intensiivisen rajauksen. 

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sävyjä forest green ja iconic ottanio. Ihanaa, että vihdoinkin saadaan huippulaatuisia vihreän ja turkoosin sävyjä ja vieläpä vedenkestävinä. Jes!

Myös herkille silmille/piilolinssien käyttäjille. 

Shades: cocoa, iconic black, forest green, midnight blue, iconic ottanio. $32







Viimeisenä, muttei tosiaankaan vähäisimpänä:
Lustrous Glow Foundation.
Tästä haluan mainita sen, että tuote sisältää heleyttäviä öljyjä, puuterihiukkasia ja polymeereja, joka antavat iholle ylellistä kuulautta. 

Voit tuoda tällä myös extra-heleyttä esim. poskipäille taputtelemalla tuotetta niille sormenpäilläsi. Itse olen käyttänyt tätä myös valokynän tapaan, meikkipuuterin alla. Hitokseen nopea tapa saada kuulautta kasvoille maanantai-aamun ankeudessa. Hinta $65.





                                                                               *****

Finally!!! Gucci launched its long-waited exclusive make up line, Gucci Cosmetics. I just looove Gucci and Im very exited about this.
Im going to tell you now something about my favourites of these products.
But first of all let’s take a look behind the scenes…

June 4, 2014 - Gucci Creative Director Frida Giannini hosted a very private event at The Carlyle hotel, New York. It was time to launch Gucci Cosmetics.
Durint the cocktail party, the new cosmetics line was unveiled in honour of Charlotte Casiraghi. It culminated with the showing of the advertising campaign featuring Charlotte Casigrahi. Gucci Cosmetics has landed.

Charlotte Gasiraghi is the grandaughter of Prince Rainier III, Prince of Monaco, and the American actress Grace Kelly who became known as the Princess of Monaco.

Casiraghi has succeeded in many fields. She is well respected published journalist and magazine editor. And of course she is the equestrian ”ambassador” of Gucci. Frida Giannini designs her clothes for her competitions, which are made only for her. Not for sale.

Passion for horse riding brought these two ladies together. In 2010 Giannini designed an exclusive collection for Casiraghi, in the Global Champions Tour show. You can almost see the respect in between these two ladies and they really enjoy to work together. Perfect team for Gucci Cosmetics.


I adore Gucci perfumes and I was thrilled when I heard that Gucci is going to launch a make up line. Here’s is few of my favourites and I can not wait to travel to Rome to fill my makeup bag. If I only had more time…again.
Check out "Stolen Moments" by Gucci:



Amazing iconic Gucci colors. Straight from the Gucci catwalk. Shimmery shades really brightens the eye. When ever I want to make a beautiful and classy makeup, I choose Gucci.
Excellent choice for runways too.

For me this is the perfect mascara. I have quite long lashes but I could use some more volume. This separates and gives a lot of volume. I just love it. 
Texture is actually very light and It builds volume in a second. Formula’s top layer dries quickly to form a surface helping to separate and build more volume. Excellent mascara with simple and functional brush. Definitely goes to my top 5 mascara list. I recommend to try iconic ottanio. Amazing color! Suitable for sensitive eyes and suitable for contact lens wearers.

Finally a waterproof eye pencil with beautiful colors. Thank you, Gucci! I’ve been waiting for this. I love it because it glides on smoothly and it stays soft around 30 seconds, so it is easy to blend. After blending it sets rapidly and gives a smudge-resistant finish.
Suitable for sensitive eyes and suitable for contact lens wearers. But maybe not the most easiest pen to use if you do your makeup at the first time. Second time? - Just go ahead!

”Expertly crafted to create the signature Gucci finish.”
It really gives a radiant finish with soft and beautiful glow. Its secret is in every drop you use. Each drop of formula contains luminous oil, powders and polymers. I have also used this to higlight my cheekbones by using my fingertips. Especially when I look like a disaster and don’t have enough time to do my makeup. Few drops of this to my cheekbones/under eyes. Then just little bit makeup powder, and RUN! Perfect for monday mornings.

"For me, beauty and fashion are always connected. One doesn't exist without the other. Make up is a key element of the Gucci runway show - it helps communicate the essence of the Gucci woman. Eyes, skin, lips - They're like accessories, all working together to create an unmistakable look." 
-Frida Giannini.


maanantai 13. lokakuuta 2014

Are my pets so last season?

Limited edition with Swarovski crystals $850.
Etsiessäni viikonloppuna tuoksujen raaka-aineita netissä, törmäsin erikoiseen parfyymiin: Sexy Beast. Koirille. Meinasi tipahtaa hampaat näppikselle, kun lukaisin kyseisen tuoksun mainoslauseen. ”Because smelling like wet dog just isn’t sexy.” Vilkaisin samantien spanieliani ja mietin, eikö se nyt tunne itseään seksikkääksi? En ehkä halua edes tietää. En ole edes ajatellut koko asiaa, mutta monet ihmiset todella käyttää tuoksuja myös lemmikeilleen. Jotkut siksi, että haisulit tuoksuisi paremmalle, jotkut siksi, koska se on in. 

Täytyy myöntää, että tähän koiran parfyymiin on käytetty hienoja raaka-aineita kuten bergamottia, vaniljaa, patsulia ja muskottipähkinää, aivan kuten ihmistenkin tuoksuihin. Se myös lupaa koiran turkille raikkaan ja pitkäkestoisen tuoksun. Varmaan ihan hyvä idea ja moni näihin on hurahtanutkin. Tästä keksinnöstä huolimatta meillä koira saa kyllä silti haista koiralle. Vaikka välillä voisi pieni pastilli tehdäkin terää.

”Seksikkäästä koirasta” tulikin välittömästi mieleen Beverly Hillsin täydelliset naiset ja Lisa Vanderpumpin rakas lemmikki Gigolo alias ”Giggy” joka on taatusti maailman trendikkäin koira ja tuntee varmasti itsensä seksikkääksi. Right? Myös Lisa kutsuu Giggyä seksikoneeksi ja tällä pikkukaverilla on varmasti enemmän vaatteita kaapissa kuin meidän koko perheellä yhteensä.

Lisa & Gigolo Photo: Giggy The Pom

Useat julkisuuden henkilöt ovat myös poseeraaneet kuvissa Giggyn kanssa, joten tämä pikku pomeranian on todella kuuluisa ja hip. Hip täytyy ehdottomasti olla. Trendikkäänä tyyppinä Gigololla on sosiaalisten medioiden lisäksi toki myös omat nettisivut. Miten sitten nämä minun karvanaamat? Twitter tili auki vai? Voisin jo kuvitella koirani twiitit: @hotspaniel I lost my balls!!! #doggystyle #vet #pissedoff 

Trendikkäitä lemmikkejä riittää ja etenkin pieniä koiria puetaan mitä erikoisempiin vaatteisiin, eikä niissä taatusti säästellä. Esimerkiksi Roberto Cavallilta löytyy oma mallisto koirille. Monet käyttävät koirilla nuttuja talvisin, koska ne lämmittävät. Jotkut taas ostavat ballerina mekon koska se on niin nätti. Syitä on monia, turhamaisiakin. Muotitietoinen nainen myös kantaa lemmikkiään ylväästi Vuittonin laukussa. Tyylikästä, eikös vain?
Vuitton carrier $2940

Jos tämä ei vielä riitä niin ainahan voit hukuttaa koirasi timantteihin.
Miten olisi esimerkiksi maailman kallein, valkokultainen, 1600 timanttia sisältävä, Amour, Amour -kaulapanta. Hinta nyt sattuu olemaan aika kova, mutta hei, se on krokotiilinnahkaa, ei hierrä.

Amour, Amour -world's most expensive dog collar. $3,200,000.
Itse en siis pue lemmikkejäni, joten olen varmaankin tosi out. Täydellisen sukupuun omaavan chihuahuan ja Vuittonin sijaan minulla on kaksi lintuhäkissä asustelevaa Siperian maaoravaa, Tico ja Taco. Nekin kulkee täällä ihan alasti, kuten koiranikin. Mitä olet mieltä, saako koira ”haista” koiralle ja onko trendikästä pukea lemmikkejä? Mielipiteitä on varmasti yhtä paljon kuin lukijoitakin. Itse en tätä harrasta, mutta onhan tuo Gigolo aika söpö…oli se sitten pukeutunut Bossin pukuun tai ainoastaan omaan turkkiinsa.

                                                                             *****

When I was looking for a fragrance ingredients I run into a very interesting perfume. Sexy Beast. For dogs! I almost dropped myt teeth on to this keyboard when I read it’s slogan. ”Because smelling like wet dog just isn’t sexy.” I looked at my spaniel and wondered if he’s not feeling sexy? I don't even want to know. I haven’t even considered to buy perfume for my dog but people seem to do it quite a lot. Is it really that good?

I have to admit that they use very nice ingredients like vanilla, bergamot, patchouli and nutmeg oils. Same that I have in my perfumes. This perfume promises to keep your dog smelling fresh and clean long after the groomer. Sounds good and it might work but I think I’ll pass. Eventough my dog could use a mint at times.

When talking about ”sexy dogs” there’s one who really is all that. Lisa Vanderpump’s (The Real Housewives of Beverly Hills) dog Gigolo alias Giggy. He is, for sure, the most trendy dog in the world and I can bet that he feels sexy. Right? Even Lisa calls him ”The sex machine.”
Giggy The Pom
This little pomeranian has probably even more clothes than I have. Many celebrities want to pose with Giggy so this little fellow really is a famous dog. This trendy Gigolo has his own website too which made me wonder if my dog want’s to use Twitter. I can see his posts in my mind: @hotspaniel I lost my balls!!! #doggystyle #vet #pissedoff 

Louis Vuitton The Baxter Xsmall dog collar $380.
So there are many trendy pets in this world. People love to dress them to beautiful and expensive clothes. For example Roberto Cavalli has a collection for dogs. And of course, trendy lady carries her dog in a trendy Vuitton bag. Classy right?
If this isn't enough you can always drown your dog in diamonds. How about this (picture above) beautiful white gold Amour, Amour collar with 1600 diamonds. Price is $3,200.000, but hey, Its made of crocodile leather. It won’t chafe! Or maybe something blue. Like this sapphire with 600 hand-set diamonds.



Amour de La Mer $899.


So, are my pets "so last season" because they don't have Cavalli trousers and my dogs smell like dogs? Instead of high quality chihuahua and a Vuitton carrier I have two chipmunks, Tico and Taco, that live in a birdcage.  And they are walking around my house ”all naked”  as are my dogs. Maybe I'll write more about my "not-so-cool" pets someday...

What is your opinion, is it trendy to dress pets and am I totally un-hip because I don’t do it?

Despite the fact I don't buy these ridiculously expensive clothes to my pets, I have to admit that Gigolo looks damn cute in his.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Don't sleep with SoMe!

Kaikille on varmaan tuttua se, kun illalla ei meinaa uni tulla ja aamulla väsyttää niin paljon, että tekisi mieli ampua haulikolla herätyskelloa.
Näihin ongelmiin auttaa ne vanhat kunnon ohjeet kuten syö hyvin ja muista liikkua. Minä sain kuitenkin hyvän vinkin tässä hiljattain, joka voisi auttaa asiaa. Pitäisihän tämän olla itsestäänselvyys, mutta omalla kohdalla voin sanoa, että metsään on menty ja ryminällä.

Sitä pitäisi herätä virkeänä ja tällä alalla myös näyttää siltä. Ei mikään läpihuutojuttu, mietin tänäkin aamuna peiliin katsoessani. Tähän voi kuitenkin myös itse vaikuttaa, hyvinkin pienillä asioilla, ja tässä niistä yksi.

Zip it.
Minä matkustan paljon työssäni ja usein hotelleissa sitä nukkumaanmenoa edeltää Facebookissa käynti, uutisten lukeminen kännykällä, whatsApp -viestittely tai muu mukava someilu. Kotona se on taas ihan satavarma juttu, että ennen punkkaan vääntäytymistä tulee makoiltua sohvalla. Ja sohvahan ei ole mitään ilman telkkaria. ”Katsotaanko vielä yks Dexter?”  Tämä saattaa joistakin kuulostaa tutulta.

Nämä on juurikin niitä asioita, jotka vaikeuttavat nukahtamista ja tekevät unesta levotonta. TV ja kännykät tuottavat samantyyppistä valoa kuin kirkasvalolamput, joita käytetään piristyskeinoina muunmuassa kaamosmasennukseen.
Älypuhelinten valo on myös erittäin kirkasta katsottavaa ja tällaisia ärsykkeitä suositellaankin välttämään yöaikaan, jotta unirytmi pysyisi mahdollisimman luonnollisena. Niinpä se viimeisten twiittien lukeminen sängyn pohjalla aktivoi aivojamme ja nukahtaminen vaikeutuu entisestään. Pitäisi siis osata nollata…ajoissa.

Suositeltavaa olisi viettää ainakin ne viimeiset puolitoista tuntia ennen nukkumaanmenoa ns. ”ruudutonta aikaa”. Etenkin lapsille tämä on todella tärkeää: Nukahtaminen ei vaadi juoksentelua ympäri kämppää ja pyörremyrskyä sängyssä, unenlaatu paranee ja keskittyminen koulussa helpottuu. 
Mietippä sitten omalle kohdallesi. Voisiko toimia?

Varmasti kyllä, mutta ei se helppoa ole. Miten mä voisin luopua ilta-Dextereistä?
Tai olla viestittelemättä kotiin ennen nukahtamista? Yhtälö mahdoton?
Mutta jos se auttaa siihen, että ne duunijutut ei pyöri pikkutunneille asti mielessä ja aamustondis otsasta katoaa niin miksipä ei.
Suosittelen kokeilemaan tätä kotona ja itsekin yritän…ihan varmasti. Just nimittäin loppui Netflixistä Dexterin tuotantokaudet kesken. Hurraa!

Että kauniita unia vaan sinullekin…toivottavasti et lue tätä sängyssä. ;)

                                                                        *****

Sometimes it's so hard to fall asleep at nights and when your alarm clock starts to ring you try to look for a shotgun. Does this sound familiar? For me it does.
Old tips like eat healthy and remember to exercise helps for sure but I got a new advice for you. It shoud be self-evident but for me it wasn’t.

I should be all fresh and alive after a good night sleep. And because I work with beauty I should probably look like it too. Well, for example this morning I definitely didn't. When I looked at the mirror I saw some kind of  hamster-Chucky mix staring back at me.
I would have been terrified if this wouldn't happen to me so often. Thank god there's something I can do about it. Hopefully it helps...

I travel alot and and before I go to sleep in my hotel room I'm used to chat on Facebook, send texts via WhatsApp, read news online and so on.
At home it's sofa and tv before sleeping. ”Shall we watch one more Dexter, honey?”
Why not.

These are exactly the things you shouldn’t do before going to sleep. You only harm yourself. Tv and mobilephones produce quite similar light than resreshing light boxes that are made to ease depression. These lights are also very bright and this kind of stimulation is not recommended at the night time.
So the last tweet that you read in your bed activates your brain and makes it harder to fall asleep. Whe should reset our brains. In time.

We should  have at least 1,5 hours ”screen-free time” before going to sleep. Especially for children this is very important: No need to run around the house and roll over in bed like a twister. Quality of the sleep gets better and it’s more easier to focus at school.
What do you think, could it work for you too?

Probably yes but for me it’s so hard!! How can I give up of my ”before-sleep-Dexter? Or how can I manage without sending messages when staying in hotel far away from home? Mission impossible?

But if it helps me not to think about work at nights and waking up like Garfield every morning…I might give it a try. Actually I just finished the last season of Dexter in Netflix so there couldn’t be better timing. And I recommend it to you too. So let’s do this together: ”Screen-free”, before sleep.

Good night, sleep tight. I just hope that you’re not reading this in bed. ;)

If it's not working...go for the cat.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Dolce & Gabbana Makeup - Hot as hell, cool as ice!

Kaikki tuttavani varmasti tietävät minun palvovan Sensain kosmetiikkaa yli kaiken. Kirjoitan blogissani kuitenkin puolueettomasti ihan kaikesta kosmetiikasta ja tulette saamaan juttuja varsinkin niistä, joita itse käytän.

Tällä kertaa haluan kuitenkin näyttää teille, mitä muuta meikkilaukustani löytyy.
Ja nyt raapustankin Teille suosikeistani yhdeltä maailman  ihanimmalta brändiltä ikinä! 
Dolce & Gabbana. Kaksi muotimaailman kuumaa nimeä ovat luoneet aivan käsittämättömän upean, Välimereltä inpiraation saaneen meikkilinjan, johon minä jäin koukkuun heti ensipuraisulla.


Olin jokunen vuosi sitten viettämässä synttäreitäni Roomassa, kun satuin eksymään La Rinascenteen mun lempi ostoskadulla Via del Corsolla.  
My own Dolce & Gabbana Collection.
Dolce & Gabbanan osasto lumosi välittömästi ja päästyäni kokeilemaan meikkejä olin täysin myyty. 

Etenkin luomivärien, puutereiden ja meikkipohjien laatu on todella hyvä. Jos minä nimittäin jotain vihaan, niin sitä, että luomiväri varisee. Ei ole mitään rasittavampaa kuin se, kun olet juuri saanut kauniin meikkipohjan valmiiksi niin p*skalaatuinen luomiväri pilaa koko homman. Dolce & Gabbanan Luomiväri sensijaan levittyy tosi helposti ja saat myös meikkiisi juuri sitä väriä, mitä paletti näyttää. Pigmentti on näissä siis myös todella hyvä. Meikki tuntuu pysyvän hyvin, vaikka pohjustaminen olisikin jäänyt puolitiehen. Jep, ei ole suutarin lapsella aina kengät jalassa täälläkään.

Aurinkopuuterilla saa todella kauniin glown iholle, ilman teinimäistä glitterblingblig -ilmettä. Itse sanoisinkin, että kyseinen meikkilinja on ehkä enemmän muotitietoiselle ja laatua arvostavalle ” nuorelle aikuiselle naiselle” suunnattu.
Vinkkinä suosittelen käyttämään aurinkopuuteria myös luomelle ja decolteelle. Varsinkin, kun iho on päivettynyt, pienet korostuksen antavat sille kauniin säväyksen

Samoin pisteen nappaa huulikiilto, joka on todella pehmoisen tuntuinen, eikä lainakaan tahmainen. Sävyt on sopivan hillittyjä, eikä kiiltoa ole liikaa. Näillä ja näyttämällä hieman rajauskynää saa tyylikkään huulimeikin aikaiseksi pienellä vaivalla.

My favourites: Animalier Signature Collection Lace Collection and Ruby Collection
Dolce&Gabbanan pakkaukset ovat myös ihan oma lukunsa ja niihin on todella  panostettu. En ole koskaan nähnyt niin kauniita puuterirasioita missään. Tässä myös kuvat omista lemppareistani. Näitä minulta on myös yritetty ostaa, kun olen korjannut meikkiäni…jopa muutaman kerran ravintolan vessassa. Ei tullut kauppoja, sorry! 

Kyseisiä pakkauksia on tehty vain rajattu määrä, joten mikäli markkinoille tulee joku ”special edition collection” kannattaa olla nopea. Näitä ei välttämättä riitä kaikille. Minä kerkesin nippanappa napata itselleni Lace collectionin aurinkopuuterin, huh!

Suomessa näitä ei valitettavasti myydä,  joten tarjolla on myös hyvä tekosyy bookata reissua vaikkapa sinne Roomaan. Suosittelen meikkifriikkejä vierailemaan Dolce & Gabbanan osastolla. Ne on niin kuvan kauniita, että kannattaa käydä vilkaisemassa. Ja ikinä ei tiedä, keneen sielä voi törmätä…

                                          Check out Dolce & Gabbana makeup by Pat McGrath.
                                                                     
                                                                                *****

All my friends know that I adore Sensai cosmetics more than anything. But this time I want to show you what else I got in my makeup bag. I will introduce to you my favourite products from one of the most luxorious brands in the world. 
Dolce & Gabbana.  This makeup collection, inspired by Mediterranean, melted my heart. Be aware. It’s so stunning that you might slip from the bench.

I was celebrating my birthday in Rome some years ago and I happened to visit La Rinascente at my favourite shopping street Via del Corso. Dolce & Gabbana’s department hypnotised me and I was hooked immediately.


Especially the quality of eyeshadows, bronzing powders and fluids were amazing.
There’s nothing more annoying than eyeshadow that falls off and ruins your makeup. It makes me feel that I could strangle someone. But these eyeshadows are just perfect. It is very easy to apply, textile is very soft and silky and you will get the color that you see in the palette. Ten points to pigment.


My favourite is the bronzing powder. It gives a beautiful glow and a passionate blush to your skin without any ”teenager-blingbling” if you know what I mean. I would rather say that this collection is for ”adult ladies” who are looking for the most exclusive beauty products. I would also recommend to use this powder to eyelids and décolleté. Especially when tanned, it really give your skin a beautiful sunkissed glow. Check out this hot Animalier clip.

I also have to give some credit for the lip gloss. It’s texture is very soft and not sticky at all.
Shades are elegant and there’s enough gloss. And what’s even more important: There’s not too much gloss. I don’t use so much lipstick myself so this is easy way to make elegant lip makeup. Just add lip liner at first.

And the packages!!! Can you even belive how stylish they are. I have never seen so beautiful compacts before. Above you can see the pictures of my favourites.
Actually people have asked me to sell mine…even in a restaurant’s toilet. Not for sale, sorry!

In Finland they don’t sell Dolce & Gabbana makeup so you got one more reason to travel. For example to beautiful Rome. I really recommend all makeup-freaks to visit Dolce & Gabbana departments. They are worth seeing. Absolutely Fabulous.
And you never know who you might run into…



Domenico Dolce, Scarlett Johansson and Stefano Gabbana  @La Rinascente/Milan.