perjantai 3. lokakuuta 2014

Why the h*** am I blogging?

This picture is guilty for my blog.
Viimeisin työmatkani Sveitsiin toi mukanaan ikimuistoisen vierailun Rietbergin museoon, jossa pääsin osallistumaan japanilaiseen teeseremoniaan. Postasin tältä reissulta Facebookkiin vieressä näkyvän kuvan lyhyellä kuvauksella varustettuna ja sain vastaukseksi virtuaalista avokämmentä poskelle. Pitäisi kuulemma kertoa enemmän näistä reissuista.

No, enpä vaan ole viitsinyt siihen Facebookin tilapäivitykseen alkaa mitään päiväkirjaa pitämään. Postausteni ydin on yleensä survottu yhteen kuvaan ja siitä on kerrottu parilla lyhyellä lauseella. Eli suurin osa ottamistani kuvista makaa kännykässä/kamerassa, eikä niitä sieltä kukaan tule koskaan näkemään. En edes minä. Boring right? 

Ja mikä pahinta, kaikki reissumuistot on täysin mun päänsisäisen kovalevyn varassa ja sillä ei paljoa hurrata. Parin vuoden päästä tuskin muistan edes käyneeni koko museossa. Päiväkirjan pitäminen voisi olla ratkaisu? No ei ole, koska mulla on aina kynä kateissa ja siinä hommassa puutu kädet ja varmaan myös jalat. Mites sitten kuvakirja? Ihan hiton hyvä idea, mutta  jostain syystä se on vain jäänyt tekemättä...viimeiset 10 vuotta. Jotain halusin kuitenkin keksiä.

"Mikset sä pidä blogia?" Tätä minulta on kysytty jo niin monta kertaa, etten enää pysy edes laskuissa mukana. Jotenkin en ole vaan ehtinyt (eli saanut aikaiseksi) tutustua blogien maailmaan, mutta nyt vihdoin ja viimein aloin vähän googletella asiaa. Ja kuka siitä blogin pitämisestä nyt viimeksi mainitsikaan, sai aikaan sen, että täällä mä nyt hion mun ihka ensimmäistä blogia ja teksti jota parhaillaan luet on siis mun rookie-pätkä.

Jotta tietäisit, kuka täällä näitä juttuja rustaa, kerron sinulle pähkinänkuorellisen itsestäni. 

Olen 32 vuotias oman elämäni rämäpää ja rakastan kaikkea kaunista ja vauhdikasta.Valmistuin meikkaaja-maskeeraajaksi vuonna 2004 ja olen löytänyt erinäisten polkujen kautta paikkani kosmetiikka-alan kouluttajana. Elän tällä hetkellä unelmaani ja intohimojani ovat mm. matkustelu, elämykset, shoppailu, työ, muoti, kauneus ja kaikki, mikä vähänkin liippaa läheltä näitä aiheita. Niin ja se nukkuminen. Mä rakastan nukkumista ja pikku päikkärit on aina paikallaan. Kun vaan löytyisi vielä aikaa niille...

Tämän kolikon kääntöpuolella on kuitenkin verkkareissa viihtyvä, ajoittain hyvinkin räjähtänyt vauhtilajien ystävä, joka on myös äärimmäisen tapaturma-altis ja välillä turhankin paha suustaan. Pyrin kuitenkin pitämään kielenkäyttöni aisoissa tätä blogia kirjoittaessani, jotta saatte (ainakin minun mittakaavassani) mahdollisimman säädyllistä luettavaa. Nämä ovat siis ne kaksi puolta, jotka minusta löytyvät. Pyrin pitämään niitä sopivassa balanssissa, mutta voitte ihan itse päätellä, kummalle puolelle se kuppi ajoittain kallistuu. 


Davos, Switzerland 2014
Tulen kirjoittamaan Teille elämästäni kauneusalan parissa, alan uutuuksista, matkustelusta ja sen mukanaan tuomista kokemuksista. Ja toki tulette saamaan myös sneak peekkeja siitä, onko kaikki niin gloss & glorya, kuin moni kuvittelee ja mikä onkaan totuus työmatkailusta.

Toivottavasti viihdytte blogini parissa. 

xx

Maria L.

PS. Kyllä. Oikealla näkyvässä kuvassa minulla on varsin kyseenalainen paita päällä ja painotan, ettei se kuvaa millään lailla minun musiikkimakuani. Tällä on ihan oma tarinansa, jonka saatan vielä joskus Teille kertoa...

                                                                                   


                                                                             
                                                                                 
                                                                                          *****

Last time I travelled to Switzerland I had a change to visit this beautiful japanese tea ceremony in Rietberg museum. I posted a photo (which you can find at the beginning of this text) and a short brief about my trip to my Facebook and got immediate bitch slap on my face: ”Why don’t you tell us more?” ”Where the h*ll are you again” and so on. Well, that was the kick off for my blog. 

I finally decided to post more pictures and tell some stories behind them and I found blogging to be the best way to do it. That’s how I started my blog and I’ll do my best to keep it alive. That's a promise! This text you’re reading now is my very first blog text. 

So that you would know who’s blog you are reading…here’s a little something about me. Im 32 year old makeup artist/trainer from Finland and I’m hooked on beauty, cosmetics, fashion, travelling and everything around them. So I spend a lot of my time with beauty and I must tell that I really enjoy my work. And I also love to sleep. I can do it when ever and almost where ever. What a talent, right? If I only had more time…


But there is also another (a very different side of me) I just love to hang around in my swetpants, without any makeup. Watching stupid tv series with twisted humour and having a beer. I can easily change my high heels to snowboard boots and hit the mountains and hurt myself badly. Even after loosing my teeth I would still be smiling because I just love the adrenalin rush. And of course there's nothing that lipstick couldn't fix. Right?


Im going to write you about my life in the world of beauty. Tips, novelties, travelling, experiences and sometimes just some bulls*it that I just feel good to write about. And of course I’ll tell you honestly is it really so gloss & glory to work in this field and what is the truth about work travelling. I really hope you’ll enjoy my blog.


xx

Maria L.

PS. My shirt in that snowboarding picture has absolutely NOTHING to do with my taste in music. It’s just another crazy story that I might tell you someday…







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti